Lasten museojuhlat ilahdutti lapsiperheitä Tuusulanjärven museoissa

06.09.2024

Lasten museojuhlat järjestettiin tuttuun tapaan syksyn kynnyksellä Ainolassa, Aholassa, Halosenniemessä, Lottamuseossa, Taiteilijakoti Erkkolassa ja Aleksis Kiven kuolinmökillä sekä kirjastoauto Kirrellä. Tapahtumapäivänä 24.8. alueen museoissa oli vilkas tunnelma, kun lapset ja aikuiset osallistuivat innolla erilaisiin askartelupajoihin, opastuksille ja esityksiin. Jokavuotinen ilmaistapahtuma tarjoili taas hauskaa ja leikkimielistä ohjelmaa. Päivän aikana museoissa oli yhteensä noin 750 lapsikävijää ja 1200 aikuista, mutta monet tapahtuman osallistujat kävivät useassa museossa.

Kivoja kokemuksia yhdessä tehden

Lasten museojuhlat on perheen pienimmille mainio mahdollisuus tutustua ensimmäistä kertaa Tuusulanjärven alueen museoihin. Lapsikävijöiden ilona ovat runsaan erillisohjelman ohella myös tunnelmalliset museorakennukset ja monipuoliset näyttelyt. Tämän helpommaksi ei solahtaminen kulttuurin ja taiteen pariin muutu. Koko perheen tapahtumassa on vuosittain tarjolla hauskuutta niin lapsille kuin aikuisillekin. Rento yhteinen tekeminen tuo hyvinvointia kaikille!

Tänäkin vuonna oli tarjolla paljon ohjattua ja omatoimista askartelua. Aholassa tehtiin teatterinaamioita, Taiteilijakoti Erkkolassa rannekoruja ja Aleksis Kiven kuolinmökillä perinteinen tuohisormus. Ainolassa ja Halosenniemessä askarreltiin luonnonmateriaaleista. Lottamuseon pajassa etsittiin pikkulotan omenapiiraan aineksia, joita käytettiin apuna askartelussa. Kaikissa pajoissa oli runsaasti toistasataa osallistujaa.

Lasten museojuhlien aikana järjestettiin myös opastuksia ja esityksiä, jotka oli suunnattu nimenomaan lapsille. Musiikkiakin oli mukana tapahtumassa, kun Ainolassa päästiin kokeilemaan säveltämistä ja lastenmusiikkiyhtye Villasukat villitsi iloista juhlaväkeä Aholassa. Halosenniemen puutarhassa korjattiin satoa puutarhureiden kanssa. Tuusulan museon kohteissa oli satoja kävijöitä: Halosenniemessä noin 400, Erkkolassa yli 200 ja Aleksis Kiven kuolinmökillä lähemmäs 300.

Herkkuja ja historiaa

Mitäpä olisivat lastenjuhlat ilman herkkuja: Kahvila Aulis Ainolassa, Lottakanttiini ja Leipovien leidien pop up -kahvio Halosenniemessä tarjoilivat kävijöille maukasta purtavaa. Moni vierailija kävi useammassa kohteessa ja vietti museoissa koko päivän. Välipalan jälkeen jaksoi taas jatkaa museokierrosta.

Kävijät olivat liikkeellä hyvillä mielin. Moni kertoi merkitsevänsä seuraavat Lasten museojuhlat kalenteriin heti, kun vuoden 2025 tapahtumapäivä julkistetaan. Useampikin isovanhempi oli ottanut lapsenlapset matkaan ja tuonut heidät tutustumaan alueen historiaan.

− Oli hauska tavata museokävijöitä, jotka sanoivat olleensa mukana aiempina vuosina ja tulevansa taas uudelleen, kertoo Tuusulan museon museolehtori Susanna Hemmilä-Peltonen.

Lasten museojuhlat järjestetään seuraavan kerran lauantaina 23.8.2025.

Takaisin