Erkkola
Erkkola on vuonna 1902 valmistunut kansallisromanttinen hirsihuvila Tuusulan Rantatien varrella. Talon rakennutti kodikseen kulttuurivaikuttaja J. H. Erkko lähelle ihailemansa Aleksis Kiven viimeistä asuinpaikkaa.
Erkkola on rakennettu samaan aikaan ja samoin tekijöin kuin läheinen Halosenniemi, ja sen on Halosenniemen tapaan suunnitellut Pekka Halonen yhdessä veljensä Antin kanssa.
Talon helmiin kuuluvat upeat jugend-tyyliset uunit, jollaisia löytyy myös seudun muista taiteilijakodeista. Lasitetut uunit ovat paikallisen ruukkumaakarin Johan Grönroosin tekemiä, joka asui Erkkolan paikalla sijainneessa torpassa. Erkkola onkin osittain rakennettu Grönroosin torpan hirsiseiniä hyödyntäen.
Erkko ehti asua talossa vain neljä vuotta ennen kuolemaansa. Tämä jälkeen talo ja sen irtaimisto huutokaupattiin ja Erkkola toimi yksityisasuntona usealla omistajalla yhteensä sadan vuoden ajan. Vuonna 2006 Tuusulan kunta osti talon Jane ja Aatos Erkon säätiö lahjoitusvaroilla ja kunnosti sen museokäyttöön.
Vuodesta 2007 Erkkola on toiminut museona, jossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä sekä kulttuuritapahtumia ja konsertteja. Talon näyttelyissä on usein esillä Tuusulan museon kuvitustaiteen kokoelmaa, johon kuuluu merkittävä määrä Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun kuvitusoriginaaleja.
Kuka oli J. H. Erkko?
Johan Henrik tai Juhana Heikki Erkko (1849–1906) oli runoilija, näytelmäkirjailija ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Suomalaisen kulttuurin ja kielen vaaliminen sekä kansansivistyksen edistäminen olivat hänelle sydämen asioita.
Opettajan uralle
Erkko oli kotoisin orimattilalaisesta talonpoikaisperheestä. Sukutilan jatkamisen sijaan häntä kiinnosti kirjallisuus. Erkon sisaruksiin kuului muun muassa Päivälehden perustajana tunnettu Eero Erkko, jonka jälkeläisiä ovat Helsingin Sanomien Erkot.
Opiskeltuaan Jyväskylän opettajaseminaarissa Erkko toimi pitkään Viipurissa Wilken koulun johtajana. Opettajan työstä hän luopui vuonna 1893 ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Kansanvalistuksen levittämiseksi Erkko tuki nuorisoseurojen, raittiusseurojen ja työväenyhdistysten perustamista ja toimintaa. Hän matkusti myös paljon eri puolilla Eurooppaa ennen Tuusulaan muuttamista.
Erkko tutustui Juhani Ahoon, Pekka Haloseen ja muihin Tuusulanjärvelle muuttaneisiin taiteilijoihin Päivälehden ja Nuoren Suomen piirin kautta. Tuusulaan Erkko saapui vuonna 1901 ystävänsä kanttori Sointeen perheen kutsumana. Rantatiellä häntä kiehtoi suuresti arvostamansa Aleksis Kiven muisto sekä taiteilijaystävien läheisyys.
Kirjallinen työ
Runoilijana Erkko ammensi J. L. Runebergin vaalimasta romanttisesta perinteestä. Muita inspiraation lähteitä hänelle olivat muun muassa Kalevala, Kanteletar, kansanlaulut ja -tarinat. Erkko palasi toistuvasti paimenaiheisiin, joihin innoitti hänen omat nuoruuden kokemuksensa. Myös lemmenaiheet ovat toistuvia. Erkon omassa rakkauselämässä vuorottelivat palavat ihastumiset ja katkerat pettymykset.
Erkon tunnetuimpiin runoihin kuuluvat muun muassa Kansalaislaulu (Olet maamme armahin Suomenmaa), Jouluaatto (No onkos tullut kesä), Hämäläisten laulu ja Laula, tyttö. Oskar Merikanto on säveltänyt monia Erkon runoja lauluiksi.
Näytelmissään Erkko ammensi etenkin Kalevalasta, ja hänen näytelmänsä Aino, Kullervo ja Pohjolan häät olivat omana aikanaan suosittuja. Ne olivat vahvasti ajankohtaisia aiheeltaan, josta syystä monet Erkon runoista saattavat nykylukijasta tuntua vaikeasti avautuvilta.
Runoilijan pitää olla edistyksensilmä, totuudensuu, ihmiskunnan omatunto.
– J. H. Erkko 27.6.1893 kirjoittaessaan Kullervoa