Tuusulan museo tavoitti vuonna 2021 noin 33 800 kävijää

14.01.2022

Koronapandemian vaikutukset näkyivät Tuusulan museon vuodessa 2021. Museokohteet olivat suljettuina alkuvuodesta neljä kuukautta ja lopun vuotta oli voimassa erilaisia kävijärajoituksia. Kävijämääriin vaikutti merkittävästi myös Halosenniemen kunnostustyöt, jonka vuoksi rakennus oli suljettuna syyskuusta alkaen loppuvuoden. Halosenniemessä, Taiteilijakoti Erkkolassa, Aleksis Kiven kuolinmökillä, Klaavolan talossa, Kellokosken sairaalamuseossa sekä Jokelan tiilitehtaalla kävi lähes 28 000 asiakasta. Muissa tilaisuuksissa museo tavoitti noin 1200 asiakasta ja museoiden opetuspalvelut kohtasivat 4600 lasta ja nuorta.

Halosenniemi talvella 2019. Kuva Tarja Kärkkäinen

Halosenniemessä vieraili noin 10 000 kävijää. Museo oli avoinna vain toukokuusta elokuun loppuun, sillä alkuvuoden koronasulku ja syyskuun alusta alkaneet rakennuksen kunnostustyöt pitivät ovet suljettuna 8 kuukautta. Kesän näyttelynä oli "Suomen valtion stipendiaatteja, kippis siis Väinö Blomstedt Pekka Halosen vieraana". Museokorttia käytti 47% kävijöistä.

Taiteilijakoti Erkkolassa kävijöitä oli vähän yli 5 000, joista yli puolet käytti Museokorttia. Kesällä Erkkolassa pääsi tutustumaan "Ajan virrassa" -näyttelyssä Taneli Eskolan valokuvataiteeseen ja syksyllä oli esillä grafiikkaa "Hauras aika, väkevä aika" -näyttelyssä. Loppuvuonna oli esillä jouluaiheisia kuvitusoriginaaleja Martta Wendeliniltä ja Rudolf Koivulta "Lapsuuden joulu" -näyttelyssä.

Aleksis Kiven kuolinmökillä vieraili kesäkaudella 7 800 kävijää, joka oli hieman edellisvuotta vähemmän. Kesän koronarajoituksilla mökissä pääsi vierailemaan yksi henkilö tai seurue kerrallaan.

Kellokosken sairaalamuseo. Kuva Kari Kohvakka

Tuusulan museon avoinna pitämistä kohteista Kellokosken sairaalamuseossa vieraili 3 100 kävijää ja Jokelan tiilitehtaalla yli 930. Klaavolan museon kävijät koostuvat lähinnä opetukseen liittyvistä asiakkaista, joita oli tänä vuonna noin 1 115.

Kohtaamisia monin tavoin

Vuonna 2021 Tuusulan museon Youtube -kanavalla julkaistiin 29 erilaista videota, ja katsojakertoja kertyi noin 11 700. Suosituimpia olivat Mental Health Art Week -toimintaviikolle tuotettu "Surullisen klovnin oireyhtymä", kotiseutuesittelyjä jatkanut "Rusutjärvi-Siippoo linnun silmin" sekä Halosenniemen "Taiteilijaelämää – Pekka Halosen Luminen rinne lasten silmin" -näyttelyyn liittynyt esittelyvideo.

Perinteisiä tapahtumia pystyttiin järjestämään jonkin verran kesällä. Merkittävimpiä olivat Tuusula-päivä heinäkuussa, Tuu museoon -viikot loppukesästä, Tuusulan Taiteiden Yö sekä Lasten museojuhla. Museoissa järjestettiin myös muutamia verkkotapahtumia.

Lapsia ja nuoria tavoitettiin kulttuurikasvatussuunnitelman ja muun museopedagogisen toiminnan kautta. Näitä tapahtumia järjestettiin sekä lähiopetuksena että verkossa yli 150 kertaa ja toimintaan osallistui 4 600 henkilöä. Museon yleisötyö kuten luennot, työpajat, kulttuuriperintöiltamat ja vapaaehtoistyö tavoitti vuoden aikana lähes 1 200 osallistujaa. Kulttuurisen vanhustyön hankkeen myötä museon tilaisuuksia järjestettiin eri puolilla Tuusulaa palvelu- ja seniorikodeissa.

Tuusulan museon kohteet lukuina

Lisätietoja
kulttuuri- ja museonjohtaja Ulla Kinnunen, ulla.kinnunen@tuusula.fi, p. 040 314 3456

Takaisin