Joulupukit

 

Logo3_teoslista

Joulun odotetuin vieras, joulupukki, näyttäytyy yleisölle Taiteilijakoti Erkkolassa suomalaisen kuvitustaiteen välityksellä. Tunnelmallisessa näyttelyssä on esillä joulupukkeja muun muassa Rudolf Koivun, Martta Wendelinin ja Venny Soldan-Brofeldtin kuvaamina. Teokset ulottuvat 1900-luvun alusta 1960-luvulle. Näyttely avautuu lauantaina 29.11., jolloin Erkkolan joulumyyjäispäivänä kuullaan yleisöopastus klo 14.

Martta Wendelin_joulupukit1931

Joulupukit -näyttelyssä voi nähdä joulupukin hahmon muutoksen 1900-luvun alun ruskeanuttuisesta, tuohikonttia kantavasta pukista nykyään tunnetumpaan kirkkaan punaisiin vaatteisiin sonnustautuneeseen pukkiin, joka yleistyi Suomessa 1900-luvun puolivälin tienoilla. Näyttelyn pukit ovat alun perin olleet kuvituksia Joulupukki ja Pieni joulupukki -lastenlehtiin, joita julkaisi kansakoulunopettajien perustama kustantamo Valistus Oy.

Koivun, Wendelinin ja Soldan-Brofeldtin lisäksi näyttelyssä on esillä joulupukkeja muiltakin lahjakkailta kuvittajilta, kuten Väinö Hämäläiseltä, Onni Muusarilta, Eeli Jaatiselta ja Helga Sjöstedtiltä. Suurin osa näyttelyn teoksista on akvarelli- tai guassimaalauksia. Joulupukin kuvaamisessa on oltu innovatiivisia: taiteilijoiden kuvituksissa pukki ei liiku pelkästään porovaljakolla, vaan käyttää hyväkseen uudempiakin kulkuneuvoja, kuten esimerkiksi autoa, lentokonetta ja helikopteria. Näyttelyn teoksissa pääsee myös kurkistamaan joulupukin pajaan ja elämään Korvatunturilla.

Näyttely on koottu Amerin Kulttuurisäätiölle kuuluvista kuvitusoriginaaleista, joiden joukossa on monien merkittävien suomalaisten taiteilijoiden teoksia. Amerin Kulttuurisäätiön omistuksessa on kulttuurihistoriallisesti merkittävä, Valistuksen kustantamolle kuulunut taidekokoelma, johon sisältyy yli 16 000 kirja- ja lehtikuvitusoriginaalia yli 80 suomalaiselta kuvittajalta. Amer-yhtymä osti Valistuksen vuonna 1979. Vuoden 2013 lopulla tehdyn sopimuksen mukaan Tuusulan taidemuseo vastaa jatkossa kokoelman hoidosta.

 

Joulupukit
Vanhan ajan valkopartoja Valistuksen "Joulupukki" ja "Pieni joulupukki" -lehtien kuvituksissa
29.11.2014-8.2.2015

Joulumyyjäiset Erkkolassa
29.11. klo 11-16

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola
Avoinna 1.9.-30.4. ke-su 12-17