Tuntematon suunnittelija Martta Wendelin

26.1.–29.5.2022

Taiteilijakoti Erkkolan näyttely "Tuntematon suunnittelija Martta Wendelin" esittelee kuvittaja ja taidemaalari Martta Wendelinin (1893–1986) vähemmän tunnettua suunnittelutyötä. Wendelin loi aikakauslehtien, koulukirjojen ja nuortenkirjojen kansikuvissaan ihannekodin, joka tuli tutuksi suomalaisille omana aikanaan. Tuusulassa asuessaan 1938–86 hän toteutti vihdoin oman unelmansa kodista ja puutarhasta. Wendelin on suunnittelut myös vaatteita, huonekaluja, kodin kattauksia kesämökkien ja puutarhojen ohella.

"Mutta hartaimpana utopiana minulla oli oma koti ja puutarha. Sinä päivänä jolloin sain ostetuksi oman maapalan olin aivan järkyttynyt, Se päivä oli elämäni onnellisin."

Kanervala. Kuva Toivo Lumme 1980

Tuusulan Annivaarassa sijaitseva Kanervalan taiteilijakoti. Kuva Toivo Lumme 1980.

Martta Wendelinin itselleen suunnittelema Kanervalan taiteilijakoti valmistui vuosina 1946–47 Tuusulan Annivaaraan. Rakennuksen rapatut seinät ja puuosat tekevät talosta keskieurooppalaistyylisen. Lisäksi siellä oli englantilaistyylisiä takkoja, ranskalainen ikkuna ja alun perin myös italialaistyylinen pergola. Wendelin suunnitteli tontille hyötypuutarhan sekä perenna- ja puuistutukset, puutarhakäytävät ja lammen. Puutarhaa ja sieltä kerättyjä kukkakimppuja on taltioitu moniin hänen maalauksiin.

Sisänäkymä Kanervalasta 1950-luvulta

Kanervalan sisustus oli myös Martta Wendelin suunnitelema, kuva 1950-luvulta. Kuva Tuusulan taidemuseon kokoelma.

Erkkolan näyttelyssä on esillä myös luonnoksia ja maalauksia vaatteista, huonekaluista ja muusta kodin sisustuksesta. Oma koti -lehden liitekirjassa "Valitse oikein vaatteesi" (1932) oli Martta Wendelinin suunnittelemia muodikkaita talviasuja hiihtopuvuista kävelypukuihin. Saman lehden haastattelussa vuonna 1932 Wendelin kertoi ajatuksistaan pöydänkattamiseen: "Yksinkertaista, hyvää ja kotoista, ovat minun tunnussanojani niin taiteen kuin kodinhoidonkin alalla." Kotiliesi-lehdelle Wendelin suunnitteli vuosina 1939–40 maalauksin koristeltuja lastentuoleja ja morsiusarkun maalauskoristelun, joiden malleja lukijat saattoivat tilata itselleen.

Martta Wendelin, Suopelto, akvarelli 1930-40-luku Martta Wendelin Seura, kuva Museokuva

Martta Wendelin, Suopelto, akvarelli 1930-40-luku Martta Wendelin Seura, kuva Museokuva

Ystäväpiirissä Martta tunnettiin varmasta maustaan, koski se sitten taulun kehystämistä ja sijoittamista kodin seinälle tai huonekalujen entisöintiä. Ystävät kääntyivät hänen puoleensa myös talojen suunnittelussa 1960–70-luvuilla, jolloin Wendelin suunnitteli kesämökkejä, omakotitaloja ja puutarhoja muillekin.

Tuntematon suunnittelija Martta Wendelin
26.1.–29.5.2022

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula
www.erkkola.fi

Avoinna
26.1.–1.5. ke–su 12–17
3.5.–29.5. ti–su 10–17

Pääsymaksut
6/4/2 €
Museokortti-museo

Banneri_ER TuntematonsuunnittelijaMarttaWendelin nettisivu