Erkkola
Takaisin ylös

Mezzosopraano Merja Mäkelä konsertoi Erkkolassa

02.11.2017

Merja Mäkelä. Kuva Olaf StruckErkkolassa torstaina 16.11. kuultava lied-konsertti "Punertuvalla polulla" on osa "Confinus Finlande 2017 – avauksia ja rajapintoja" -näyttelyn oheisohjelmaa. Konsertissa kohtaavat kansainvälisesti tunnustetut muusikot, mezzosopraano Merja Mäkelä ja pianisti Heikki Pellinen. Rakkaus, kuten elämän kiertokulkukin, avautuu, kukoistaa, kypsyy ja muuttaa muotoaan yllättäviä käänteitä unohtamatta. Konsertti johdattelee kuulijan mukanaan ruusujen alle Faurén, Melartinin, Kokkosen ja Sibeliuksen sävelin.

Heikki PellinenErkkolassa 10.12. saakka esillä olevan "Confinus Finlande 2017 – avauksia ja rajapintoja"-näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat maidensa eturivin taidegrafiikkoja. Heitä yhdistää myös rakkaus kivilitografiaan ilmaisuvälineenä. Kansainvälisen yhteisnäyttelyn taiteilijat ovat: kaksi italialaista taiteilijaa Gaetano Cipolla ja Giuseppe Colombo, ranskalainen Catherine Keun sekä suomalaiset kollegat Kalle Berg, Matti Hintikka, Elina Sipilä, Kuutti Lavonen ja Kaisu Sirviö. Näyttelyn päätöspäivänä klo 13 Erkkolassa esiintyy oopperalaulaja Helena Juntunen.

Punertuvalla polulla -lied-konsertti
16.11.2017 klo 19
Merja Mäkelä, mezzosopraano & Heikki Pellinen, piano
Museon pääsymaksu 5/4/2 €

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula
Puh. 040 314 3471
www.erkkola.fi
www.facebook.com/erkkola
Avoinna 26.9.–10.12. ke–su klo 12–17
Pääsymaksut 5/4/2 €

Merja Mäkelä
Mezzosopraano

Mezzosopraano Merja Mäkelä on kansainvälisesti tunnustettu ooppera-, konsertti- ja liedlaulaja. Hän on onnistunut valloittamaan kuulijansa osuvilla roolitulkinnoillaan sekä sielukkaalla äänellään niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ammattilaulajan taipaleensa Merja Mäkelä aloitti Saksassa Kielin oopperan solistiensemblessa 2007–2010. Vuodesta 2010 hän on toiminut freelancerinä ja vierailijakiinnityksillä mm. Osnabrückin, Frankfurtin, Bielefeldin, Münsterin, Plauenin sekä vakituisena ensemblen jäsenenä Geran ja Altenburgin oopperoissa. Kotimaassa Merja Mäkelää on kuultu mm. Tampereen Oopperassa, Suomen Kansallisoopperassa sekä Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä useiden orkesterien solistina.

Merja Mäkelä on opiskellut Tukholman Operahögskolanissa ja Metropoliassa, silloisessa Helsingin Ammattikorkeakoulu Stadiassa laulunopettajanaan oopperalaulaja Anita Välkki, mistä hän valmistui erinomaisin arvosanoin vuonna 2007. Opintoihin kuuluneen Erasmus-vaihto-ohjelman hän suoritti Berliinin "Hanns Eisler"-musiikkikorkeakoulussa. Tukholman Oopperakorkeakoulussa Merja jatkoi opintojaan Anita Välkin ja Prof. Dorothy Irvingin luotsaamana. Mezzosopraano on täydentänyt lauluopintojaan useilla mestarikursseilla taiteilijoiden, kuten Sherrill Molnes, Brigitte Fassbaender, Teresa Berganza ja Christa Ludwig johdolla.

Heikki Pellinen
Piano

Heikki Pellinen opiskeli pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1986 alkaen professori Liisa Pohjolan johdolla ja valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1993. Tämän jälkeen hän jatkoi opintojaan Karlsruhen musiikkikorkeakoulussa (Staatliche Hochschule für Musik Karlrsruhe) Saksassa liedmusiikki erikoistumisalanaan. Lieddiplomin hän suoritti vuonna 1996.

Konsertoivan taiteilijan uran ohella Pellinen työskentelee nykyään liedin opettajana Helsingin Konservatoriossa. Tämän lisäksi hän opettaa mestarikursseilla sekä kuuluu Iin lauluviikkojen ja Joutsenon Taidekesän vakituiseen taiteilijakuntaan. Parhaillaan Pellinen ahkeroi vuonna 2014 toimintansa aloittaneen Suomen Liedakatemia ry:n hyväksi, jonka perustajajäseniin hän kuuluu.

 

Takaisin