Lapsuuden kultaisia päiviä Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun kuvituksissa

24.01.2017

Martta Wendelin, Kultaisilta päiviltä -kirjan kuvitusTaiteilijakoti Erkkolan uusi näyttely esittelee kevään ajan Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun kuvituksia kodin ja koulun arjesta. Molemmat taiteilijat tekivät 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä runsaasti lasten elämästä kertovia kuvituksia koulukirjoihin ja lastenlehtiin. Näihin kuvituksiin pääsee nyt tutustumaan Erkkolan Kultaisilta päiviltä -näyttelyssä.

Wendelinin ja Koivun kuvituksissa lapsuus näyttäytyy aurinkoisina kesälaitumina, talvisina mäenlaskuina sekä kodin leikkeinä ja askareina. Värikkäissä oppikirjakuvituksissa ja idyllisissä kotielämän kuvauksissa esitellään lasten maailmaa valoisalla ja lempeällä tavalla. Lastenlehdissä lasten elämä näkyi usein opettavaisten tarinoiden kuvituksissa tai tunnelmallisissa kansikuvissa.

Rudolf Koivu, Kaupunkikansakoulun laskentokirja, vesiväri ja tussi. Kuva Amerin KulttuurisäätiöMolemmat taiteilijat kuvittivat uransa aikana koulukirjoja aina aapisista luku- ja laskentokirjoihin. Näyttelyssä on esillä Martta Wendelinin kuvitusoriginaaleja Otavan kustantamaan Kodin ja koulun ensimmäinen kirja -nimiseen aapiseen vuodelta 1931 sekä samoin myös Valistuksen kustantamaan Alakansakoulun aapiseen vuodelta 1930. Koivu kuvitti Valistukselle 1940-luvulla Maalaiskansakoulun ja Kaupunkikansakoulun laskentokirjat, joiden kuvituksissa koulutiellä kuljetaan iloisesti ja tunneilla viitataan ahkerasti. Oppikirjojen kuvitukset käsittelivät usein lasten arkiseen elämään kuuluvia asioita.

Näyttelyn nimi juontuu Martta Wendelinin kuvitussarjasta, johon kuuluu joukko lasten elämästä kertovia kuvitustöitä. WSOY julkaisi kuvitukset Arvid Lydeckenin runojen kera vuonna 1921 Kultaisilta päiviltä -kirjassa. Nämä kuvitukset olivat merkittävä alkusysäys Wendelinin kuvittajan uralle. Erkkolan näyttelyssä on esillä suurin osa tästä kuvitussarjasta. Näyttelyssä on teoksia Tuusulan taidemuseon, Amerin Kulttuurisäätiön sekä Kustannusosakeyhtiö Otavan kokoelmista.

Tapahtumia Erkkolan keväässä

Erkkolan Kultaisilta päiviltä -näyttelyyn liittyy keväällä joukko yleisöopastuksia ja tapahtumapäiviä. Torstaina 2. helmikuuta klo 18 näyttelyn kuraattori vs. amanuenssi Niina Lahtinen esittelee näyttelyä, sen teoksia ja teemaa. Kuraattorikierrokselle on vapaa pääsy. Sunnuntaina 5. maaliskuuta näyttelysihteeri Päivi Ahdeoja kertoo yleisölle Martta Wendelinin Kultaisilta päiviltä teossarjasta. Toukokuussa näyttelyssä on kaksi tapahtumapäivää. 18.5. vietetään kansainvälistä museopäivää, jolloin Erkkolassa on pitkin päivää pop up -opastuksia ja avoimet ovet. Lauantain 20.5. Erkkolassa hypätään ajassa taaksepäin 1900-luvun alkuvuosikymmenien tunnelmiin tapahtumapäivässä Onnen päivät - nostalgiaa 1920–50-lukujen malliin.

Kultaisilta päiviltä
21.1.–28.5.2017
Martta Wendelinin ja Rudolf Koivun kuvituksia kodin ja koulun arjesta

Näyttelyn oheisohjelmaa Erkkolassa:

Kuraattorikierros
to 2.2. klo 18
Näyttelyn kuraattori vs. amanuenssi Niina Lahtinen esittelee näyttelyä. Vapaa pääsy.

Kultaisilta päiviltä -teemaopastus
su 5.3. klo 12
Näyttelysihteeri Päivi Ahdeoja kertoo Martta Wendelinin varhaisista Kultaisilta päiviltä -akvarellikuvituksista vuosilta 1917–18. Kuvat julkaistiin vuonna 1921 Kultaisilta päiviltä -kuvakirjana ja Arvid Lydecken kirjoitti kuviin liittyvät runot.

Kansainvälinen museopäivä Erkkolassa
to 18.5. klo 11–18
Avoimet ovet ja pop up -opastuksia.

Onnen päivät – nostalgiaa 1920–50-lukujen malliin
la 20.5. klo 12–16
Tule aikamatkalle ja sukella menneiden vuosikymmenten tunnelmaan Taiteilijakoti Erkkolan tapahtumapäivässä.

Taiteilijakoti Erkkola
Tuusulan taidemuseo
Rantatie 25, Tuusula
Puh. 040 314 3471
www.erkkola.fi
facebook.com/erkkola
instagram.com/taiteilijakoti_erkkola

Avoinna
21.1.–30.4. ke–su klo 12–17
1.5.–31.8. ti–su klo 11–18

Pääsymaksut
5/4/2 €

Takaisin


Netland-tuotantoa